Mercuri Urval Insight Survey 2012
HELSINKI, June 12, 2012 /PRNewswire/ --
1400 eurooppalaisen johtajan haastattelut osoittavat: Tuottavuus kärsii jatkuvassa muutoksessa
- Pk-yritysten tuottavuus laskee 43% muutosprosessien aikana
- Vain 66% muutosprosessien tavoitteista toteutuu
- Suomessa muutokseen suhtaudutaan eurooppalaista keskiarvoa kriittisemmin
Kansainvälinen konsulttitoimisto Mercuri Urval kertoo tekemästään Euroopan laajuisesta tutkimuksesta, jonka mukaan pk-yritykset kärsivät 43% tuottavuuden laskusta muutosprosessien aikana. Lisäksi todettiin, että vain 66% muutosprosesseille alun perin asetetuista tavoitteista toteutui. Näiden lukujen merkitys on suuri, sillä tulevien kahden vuoden aikana jopa 72% pk-yrityksistä arvioi käyvänsä läpi jonkunlaisen muutosprosessin. Tutkimuksessa haastateltiin 1400 pk-yritysten johtajaa 14 Euroopan maassa. Suomessa haastatelluista johtajista lähes 80% oli sitä mieltä, että tuottavuutta voitaisiin parantaa lisäämällä työntekijöiden tavoitesuuntautuneisuutta.
Mercuri Urvalin kansainvälisten toimintojen johtaja Richard Moore toteaa 43% alentuneen tuottavuuden olevan hälyttävä ilmiö: "Suoraan sanottuna kahtena päivänä viidestä työntekijät eivät tee tuottavaa työtä." Kun lisäksi strategioiden elinkaaret lyhenevät ja tutkimuksen mukaan ainoastaan 66% muutosprosessien tavoitteista saavutetaan, hänen mielestään oikeiden ihmisten valinta strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi on entistä tärkeämpää.
Vaikka osa johtajista suhtautuu aiempaa skeptisemmin muutokseen, suurin osa pk-yrityksistä on edelleen sitoutunut uudistumaan: 84% on sitä mieltä, että avoin suhtautuminen muutokseen on ehdoton edellytys pysyä mukana vallitsevassa kilpailutilanteessa, ja kaksi kolmesta johtajasta osallistuu mielellään muutosprosessien suunnitteluun ja läpivientiin. Suomessa luvut olivat huomattavasti keskimääräistä alhaisempia - vain 51% johtajista totesi osallistuvansa muutokseen mielellään.
Syyt muutosprosessien käynnistämiselle vaihtelevat. Tällä hetkellä tärkeimpinä nähdään kustannussäästöt ja -tehokkuus, jotka nousivat esiin kolmella neljästä vastaajasta. 70% tavoitteli liiketoiminnan ja prosessien tehokkuuden parantamista, ja kolmannelle sijalle nousi asiakaslähtöisyyden kehittäminen. Monet näkivät muutosprosessien tavoitteiden liittyvän myös tulevaisuuden myynnin ja liikevaihdon kasvattamiseen. Suomessa tulokset painottuvat selkeästi prosessien tehostamiseen - jopa 86% vastaajista mainitsi tämän syyksi muutoksen käynnistämiselle.
Press contact:
Sanja Aimola
Mercuri Urval Finland
Phone +358-207-420-503
Mailto: sanja.aimola@mercuriurval.com
SOURCE Mercuri Urval
Featured Video
Journalists and Bloggers
![]()
Visit PR Newswire for Journalists for releases, photos, ProfNet experts, and customized feeds just for Media.
View and download archived video content distributed by MultiVu on The Digital Center.
Custom Packages
Browse our custom packages or build your own to meet your unique communications needs.
Learn about PR Newswire services
Request more information about PR Newswire products and services or call us at (888) 776-0942.




