Olympialaiset ja EM-kisat: hotellihuoneiden hinnoissakin tavoitellaan ennätystä
NÜRNBERG, Saksa, July 4, 2012 /PRNewswire/ --
Joissakin eurooppalaisissa suurkaupungeissa urheilutapahtumat vaikuttavat tällä hetkellä huoneiden hintoihin ja varauksiin. hotel.info, maksuton yli 210000 hotellia ympäri maailmaa kattava online-hotellivarauspalvelu, esittelee yöpymishintojen kehityssuunnan myös EM-kisojen ja kesäolympialaisten isäntämaissa.
- Yöpymishinnat Helsingissä jääkiekon MM-kisojen aikaan huimissa lukemissa
- Varsova nosti selvästi huonehintoja EM-kisojen aikaan
- Lontoo päihitti Moskovan Euroopan kalleimpana suurkaupunkina
Toukokuussa Helsinki toimi miesten jääkiekon MM-kisanäyttämönä. Kisojen alkusarjan 28 ottelua houkuttelivat keskimäärin yli 8000 katsojaa. Tukholmassa järjestetyissä otteluissa kävijöitä oli vain noin 4700. Vaikka jääkiekon MM-kisat eivät tuntuneet vaikuttavan juurikaan Ruotsin pääkaupungin hotellihintoihin, Helsingin hinnat kuitenkin nousivat noin 14 prosenttia eli keskimäärin 146,32 euroon. Suomen suurimmassa kaupungissa pelattiin myös puolivälierät, joten hotellihuoneille oli valtava kysyntä.
Myös Lontoossa, Varsovassa ja Kiovassa urheilu vie mennessään. Heinäkuun lopulla Isossa-Britanniassa käynnistyy kesäolympialaiset. Jo nyt yöpymishinnat kipuavat ylöspäin. Toukokuussa 2012 Lontoo nappasikin Moskovalta Euroopan kalleimman suurkaupungin tittelin hintojen noustessa 13,68 prosenttia 178,08 euroon.
Kesäolympialaisten ajaksi varattujen huoneiden hinnat todennäköisesti kallistuvat keskimäärin 210 euroon.** Tämä tarkoittaa 40 prosentin kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna (27. heinäkuuta - 12. elokuuta 2011).
Varsovan ja Kiovan yöpymishinnoissa puolestaan näkyy selvästi jalkapallon EM-kisojen vaikutus. Ukrainan pääkaupungissa huoneiden hinnat ovat olleet selvässä kasvussa jo vuoden päivät, ja aiheesta onkin käyty kiivaita keskusteluita viime kuukausina. Ainakin toukokuun 2012 osalta hinnat kuitenkin laskivat vajaat 15 prosenttia edellisvuoden toukokuuhun verrattuna. Keskimääräinen yöpymishinta oli 111 euroa, mikä kuitenkin oli suhteellisen korkea. EM-kisojen aikana huoneesta saa maksaa vajaat 184 euroa.
Varsovassa puolestaan hinnat nousivat toukokuussa 23,60 % eli keskimäärin 107,58 euroon. Tähänastisten varauslukujen perusteella EM-kisojen aikana hotellivieraiden on kuitenkin kaivettava kuvettaan entisestään, sillä keskimääräinen huonehinta Puolan pääkaupungissa on noin 175 euroa.
Koko lehdistötiedotteen löydät tästä:
http://www.hotel.info/Press.aspx?item=1670&mode=article&lng=FI
Lehdistön yhteyshenkilö:
Aleksander Szumilas
hotel.info
Hugo-Junkers-Straße 15-17
90411 Nürnberg
Saksa
Puh.: +49-(0)911-59832-0
Faksi: +49-(0)911-59832-11
Sähköposti: presse@hotel.info
URL: http://www.hotel.info
SOURCE hotel.info
More by this Source
Ervaar de zee - hotel.info laat u de populairste hotels voor de zomer in Nederland en Europa zien
May 16, 2013, 04:15 ET
Vanaf het harde zadel in het zachte bed. De beste hotels voor motorrijders
May 06, 2013, 04:42 ET
In deze metropolen zijn hotelkamers momenteel bijzonder voordeling - de actuele hotel.info-prijsbarometer
Apr 18, 2013, 07:00 ET
Featured Video
Journalists and Bloggers
![]()
Visit PR Newswire for Journalists for releases, photos, ProfNet experts, and customized feeds just for Media.
View and download archived video content distributed by MultiVu on The Digital Center.
Custom Packages
Browse our custom packages or build your own to meet your unique communications needs.
Learn about PR Newswire services
Request more information about PR Newswire products and services or call us at (888) 776-0942.





