HELSINKI, July 15, 2014 /PRNewswire/ --
Hotels.comin tuorein tutkimus paljastaa, että internet ja mobiililaitteet siivittävät kiinalaisia matkailemaan enemmän, kuluttamaan matkalla enemmän ja liikkumaan itsenäisesti.
Tuoreimman, tänään julkaistun Hotels.comin™ Chinese International Travel Monitorin (CITM) mukaan teknologiasta on tullut yhä merkittävämpi osa matkailupäätöksen tekemisprosessia. Kiinalaisten matkailu ja kuluttaminen ovat kasvaneet taas uuteen ennätykseen.[1]
(Logo: http://photos.prnewswire.com/prnh/20120628/540164 )
Ensimmäistä kertaa yli puolet kyselyyn vastanneista kiinalaismatkailijoista kertoi varaavansa hotellihuoneensa verkossa tai mobiilisovellusten avulla. Vuonna 2013 kyseinen luku oli 45 %. Hieman alle puolet kiinalaismatkailijoista käyttää verkosta löytyviä majoituksenhakusivustoja ja arviosivustoja etsiessään matkailuvinkkejä. Kolmannes tarkistaa vinkit sosiaalisesta mediasta. 84 % vastanneista jakaa matkakuvansa ja -kokemuksensa sosiaalisessa mediassa ulkomaan matkan aikana tai heti sen jälkeen. Ilmainen langaton verkkoyhteys valittiinkin tärkeimmäksi palveluksi hotellissa (59 % vastaajista).
Tutkimus tarkasteli yli 3 000 kiinalaista ulkomaan matkaajaa ja 3 000 hotellinpitäjää ympäri maailmaa. Kolmatta kertaa toteutettu vuosittainen CITM paljastaa merkittävän muutoksen kiinalaisten matkailijoiden käyttäytymisessä ja siinä, kuinka kansainvälinen hotelliala mukautuu muutokseen hyötyäkseen uusista markkinoista ja palvellakseen kiinalaismatkailijoita.
97 miljoonaa kiinalaista matkusti ulkomaille vuonna 2013[2]. Määrä kasvoi 14 miljoonalla vuoteen 2012 verrattuna. Yli puolet vastanneista hotellinpitäjistä kertoi huomanneensa kasvun kiinalaisten turistien määrässä viimeisen vuoden aikana. 36 % uskoi, että kiinalaismatkailijoiden nouseva määrä on yksi heidän liiketoimintaansa vaikuttavista avaintekijöistä seuraavien 1-2 vuoden aikana.
Kiinalaisista 45,8 % on pääsy internetiin. Maassa oli viime vuoden lopussa 618 miljoonaa internetin käyttäjää, joista 500 miljoonaa selasi verkkoa pääsääntöisesti mobiililaitteella[2], kertoo China Internet Network Information. Yli 90 % internetin käyttäjistä on käyttäjätili johonkin sosiaalisen median palveluun.
Abhiram Chowdhry, Hotels.comin Vice President ja Managing Director APAC, kommentoi: "Useat seikat ajavat kiinalaisia tutkimaan maailmaa. Maan kulutusvoimainen keskiluokka on kasvanut jatkuvasti ja se vaikuttaa matkustamisen lisääntymiseen. Myös uudelleen samoihin kohteisiin matkaavien ihmisten määrän kasvu, helpommin saatavat viisumit ja kehittynyt paikallinen infrastruktuuri ovat vauhdittaneet kasvua. Raporttimme toi esiin muitakin tekijöitä: teknologia muuttaa kiinalaisten mahdollisuuksia ja näkemyksiä kaukomatkailuun."
Itsevarmuus matkailuun on kasvanut kiinalaisten, erityisesti nuorten, keskuudessa. Kaksi kolmannesta tutkimukseen vastanneesta kiinalaiskuluttajasta sanoi nykyään matkustavansa mieluummin itsenäisesti, mikä oli 5 % enemmän vuoden takaiseen verrattuna. 60 % hotellinpitäjistä vahvistaa huomanneensa kasvun itsenäisten matkailijoiden määrässä viimeisen kahden vuoden aikana. Tämä on selvin merkki siitä, että kiinalaiset ovat siirtymässä pois ennen suositusta ryhmämatkailusta.
--------------------------------------------------
1. Lähde: Source: http://www.chinadaily.com.cn/china/2014-01/09/content_17224806.htm
2. Lähde: http://thenextweb.com/asia/2014/01/16/chinas-internet-population-numbered-618m-end-2013-81-connecting-via-mobile/
Toimittajille:
Raportin voit kokonaisuudessaan lukea ja ladata osoitteesta http://press.hotels.com/citm/
Hotels.com
Hotels.com on majoitusalan johtava verkkovarauspalvelu, jonka valikoimiin kuuluu yli 290 000 laadukasta hotellia ja B&B-majapaikkaa kansainvälisistä hotelliketjuista aina pieniin paikallismajoituksiin asti. Näistä kaikista löytyy täydelliseen yöpymiskokemukseen tarvittavat tiedot. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com hyödyntää yhtä alan suurinta hotelliyhteistyöverkostoa ja neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa säännöllisesti erilaisia alennuksia ja tarjouskampanjoita. Lisäksi Hotels.com tarjoaa käyttäjilleen 11 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista ihmisiltä, jotka todella ovat yöpyneet hotelleissa. Näin asiakkaat tietävät majoitusta varatessaan mahdollisimman paljon kohteesta.
Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Hotels.comin sovelluksia älypuhelimille ja tableteille voi ladata osoitteesta http://fi.hotels.com/tarjoukset/mobile_fi/. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia missä vain ja päästä hyödyntämään yli 20 000 viime hetken tarjousta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.
Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.
Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Hotels.com on julkaissut kahdesti vuodessa palkitun kansainvälisen katsauksen hotellihuoneiden hinnoista, Hotel Price Indexin. Hotel Price Indexistä on tällä hetkellä olemassa 31 eri maiden versiota, lisätietoja: http://press.hotels.com/en-gb/hotel-price-index/.
© 2014 Hotels.com, LP. Kaikki oikeudet pidätetään. Hotels.com ja Hotels.com-logo ovat Hotels.com, LP:lle kuuluvia tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja/tai muissa maissa. Kaikki muut tavaramerkit ovat omistajiensa omaisuutta.
Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor +358(0)50-372-0661.
Hotels.com:
Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44(0)207-019-2815
ybonanati (at) expedia.com
Share this article